Sivut

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Sinisen huvilan kahvila

Jos et ole vielä käynyt Helsingissä Sinisen huvilan kahvilassa, niin käy ihmeessä tänä kesänä! Siellä on aivan ihana istuskella kesäauringossa ja ihailla näkymiä Töölönlahdelle. Osoitekin on Linnunlauluntie 11, onkos sen ihanampaa kuultu! Sinisen huvilan kahvila on yksi lempipaikoistani Helsingissä, suosittelen!


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Käsityöläisen Tallinna

Vietin eilen ihanan päivän Tallinnassa ystäväni kanssa. Kävimme aivan ihanassa käsityötukussa nimeltään Karnaluks. Siellä oli mielettömät määrät lankoja, nappeja, nauhoja, puikkoja ja kaikkea mahdollista, mitä käsityöihminen saattaa tarvita. Käväisimme myös valtavassa kangaskaupassa, jossa oli  hirmuisesti valinnan varaa. Näiden liikkeiden jälkeen suuntasimme kulkumme vanhaan kaupunkiin, joiden katuja ja kujia kiemurtelimme ristiin rastiin ja poikkesimme aina mielenkiinoisen kaupan kohdalla sisälle.

Myös rakennukset Tallinnassa ovat lumoavia. Suuri osa rakennuksista on parhaat päivänsä nähneitä, mutta heti naapuritalo saattaa hohtaa uutuuttaan kunnostettuna. Minua kiinnostaa enemmän nuo hieman ränsistyneet rakennukset. Ne ovat niin persoonallisia ja niiden seinät ovat niin värikkäitä rapisevine maalikerroksineen ja murevenine rappauksineen. Lisäksi on hauskaa kuvitella, miltä rakennukset ovat mahtaneet näyttää loiston päivinään.


tiistai 24. heinäkuuta 2012

Pyöräilystä

Amsterdamin matkamme jälkeen olen koko ajan enemmän ja enemmän hurahtanut pyöräilyyn. Minusta on ihanaa huristella aamuvarhaisella ensimmäinen osio työmatkastani pyörällä. Ja iltapäivällä palatessani töistä saan huristella ratikoiden ja bussien ohi, jotka jumittavat ruuhkassa. Helsingin keskustan tuntumassa moneen paikkaan pääsee nopeammin pyörällä kuin julkisilla. En pidä yhtään odottelusta, joten on paljon rentouttavampaa hypätä pyörän selkään kuin odotella ratikkaa tai bussia. Olisi ihanaa, jos työmatkani olisi hieman lyhyempi, niin voisin pyöräillä koko matkan töihin. Ajattelin kyllä testata lähiaikoina, josko pyöräilisin parinkymmenen kilometrin matkan töihin ja takaisin edes kerran viikossa.

Haaveilen samanlaisesta pyöräilykulttuurista kuin mitä Amsterdamissa on, mutta se lienee turha toivo autojen valtaamassa Helsingissä. Seuraavaksi haluaisin piipahtaa Kööpenhaminassa ja tutustua heidän pyöräilykulttuuriin, miten se mahtaa erota amsterdamilaisten hurjastelusta? On minulla toki muitakin syitä, miksi haluaisin Kööpenhaminaan: kauniit rakennukset, ihanat kaupat jne.

Tämän postauksen kolme ensimmäistä kuvaa ovat Suomesta. Ensimmäisenä on pari vuotta sitten Pariisin tuliaisina tuotu leppäkerttusoittokello, sitten minun pyöräni ja kolmannessa kuvassa minä valkoisen kypäräni kanssa. Loput kuvat ovat Amsterdamista. Haaveilen tuollaisesta viimeisessä kuvassa olevasta rahtipyörästä, jolla voisin kuljettaa Viirua. Koska minusta pyöräily on niin ihanaa, haluaisin mennä pyörällä myös sellaisiin paikkoihin, joihin Viirukin tulee mukaan. Toistaiseksi se ei onnistu, mutta ehkä jonain päivänä minullakin on ikioma cargobike! Kaipaisin myös tyylikästä tai hauskaa satulansuojaa. Onko kellään hyviä vinkkejä, mistä sellaisen voisi saada?


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Retki Nuuksioon

Päätimme lähteä päiväretkelle Nuuksioon. Pakkasimme eväät, uikkarit, pyyhkeet, retkikeittimen ja viltin. Hyppäsimme autoon, tietysi Viiru mukanamme, ja suuntasimme kohti Nuuksion metsiä. Päivästä tuli todella ihana. Viiru nautti seikkailusta metsässä, vaikka ensin se olikin vähän ihmeissään siitä, että mihin me oikein tupsahdimme. Valo metsässä oli välillä aivan taianomainen. Täydellinen irtautuminen kaupungin hulinasta, olipas virkistävää!


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Ruokailutila

Eilen, kun innostuin laittamaan parveketta, jatkoin saman innostuksen siivittämänä ruokailutilaan. Kiinnitin valkoiset söpöt hyllyt seinälle, joihin sain laitettua viinilaseja ja karahveja. Keittiössämme on yllättävän vähän säilytystilaa, joten hyllyt tulivat kyllä tarpeeseen. Edellisessä kodissamme nämä hyllyt toimivat dvd-hyllyinä olohuoneessa. Nyt ne pääsivät ruokailutilaan ja sopivatkin sinne loistavasti.

Ruokapöytämme odottelee vielä ympärilleen lisää tuoleja. Nyt nuo kolme tuolia ja yksi jakkara saavat riittää. Kaipaisin vielä mattoa sekä pellavaisia laskosverhoja ruokailutilaan tekemään siitä kotoisamman. Kattovalaisinkin vielä puuttuu (tai kattovalaisin kököttää siellä ruokailutilan nurkassa, mutta ei ole vielä päässyt kattoon) ja tavarat seikkailevat ikkunalaudalla ja nurkissa etsien omaa paikkaansa. Pala palalta kaikki tilat alkavat pikku hiljaa näyttämään viihtyisältä kodilta!


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Piristystä parvekkeelle

Loman alkajaisiksi päätin laittaa parvekkeen kuntoon. Huomenna voinkin sitten syödä aamupalan ja juoda aamukahvit parvekkeella! Toivottavasti ilma pysyy yhtä lämpöisenä.

Kun muutimme tähän asuntoon, kannoin kaikki mahdollisesti parvekkeelle tulevat tavarat parvekkeelle. Tänään sitten kannoin niistä suurimman osan pois, lakaisin roskat ja pesin lattian. Ajattelin laittaa parvekkeelle jonkin hauskan räsymaton, mutta unohdin sen kokonaan, kun olin kaupoilla ja muistin vasta kotimatkalla. No, ensi kerralla sitten. Onnistuin kuitenkin hankkimaan kukat ja istuintyynyt ja suloisen kesäisen tarjottimen, jolla aion kannella herkkuja parvekkeelle.

50-luvun talojen tapaan parvekkeemme on hyvin pieni. Sain sinne mahtumaan kaksi pientä tuolia ja yhden vanhan ja ränsistyneen Lundian hyllyn. Haluaisin maalata sen jollain pirteällä värillä, täytyy ensin vain päättää, että millä! Jo nyt partsista tuli viihtyisä, kunhan vain saisin vielä sinne maton ja hyllyn maalattua, niin sitten se olisi varmasti ihana!