Sivut

perjantai 10. elokuuta 2012

Haltiala

Haltialan tila Vantaalla on ihana pakopaikka arjesta. Kävimme viime viikonloppuna Haltialassa Viirun kanssa ihmettelemässä eläimiä ja kuljeskelemassa peltojen laitoja ja metsäpolkuja pitkin. Ravintola Wanhan Pehtoorin terassille on ihana istahtaa huilimaan pienen seikkailun jälkeen. Meille sattui ihana ilma maatilaretkeä varten. Täytyypi piipahtaa useamminkin!


torstai 9. elokuuta 2012

Vallilan tuntemattomampi puoli

Kaikkihan tietävät Puu-Vallilan, mutta monelle on tuntematonta se Vallilla, joka on rosoisempi ja teollisempi. Pidän siitä Vallilasta erityisen paljon, koska siellä on niin kovin kovin hiljaista, kun liikemiehet ja -naiset ovat lähteneet koteihinsa. Se on ihan kuin eri maailmasta. Lisäksi siellä on ihania punatiilirakennuksia. Tällä puolella Vallilaa sijaitsee myös Seppo Renvallin puisto. No, puistohan se ei tosiaankaan ole, vaan enemmänkin aidattu ryteikkö. Sen ohi kulkiessani usein mietin, onko se todellakin joskus ollut oikea puisto?


perjantai 3. elokuuta 2012

Makuuhuone

Olen ollut koko viikon niin väsyksissä, että en ole onnistunut päivittämään blogiani kertaakaan. Olemme kuitenkin vihdoin poistaneet makuuhuoneen seinästä tapetin ja maalanneet seinän. Viimeistely vielä puuttuu makkarista, mutta päätin kuitenkin esitellä, miltä se nyt näyttää. Yöpöydät puuttuvat (minulla toimittaa yöpöydän virkaa vanha lastentuoli), verhot puuttuvat ja seinät ovat ihan tyhjät. Kuitenkin jo nyt makkari näyttää paljon kotoisammalta ja enemmän meidän näköiseltä kuin ennen muutosta. Laitoin mukaan myös ennen kuvat. Minusta itsestäni on aina niin hauska katsella muiden ihmisten muutoksia.

Makuuhuoneestamme näkee suoraan kadulle, siksi meillä onkin aina sälekaihtimet alhaalla. Kuvassa ne ovat ylhäällä, koska innostuin tänään myös pesemään ikkunat! Aikaisemmassa asunnossa eteisessä olleet lipasto ja peili saivat uuden paikan makuuhuoneesta ja ne tuovatkin sinne ihanaa kodikkuutta. Makuuhuoneesta tuli asuntomme tummin huone, mutta minusta makkarissa saakin olla tummempaa.

Viimeisenä kuvat yöpöydän valaisimesta ilman valoja ja valot päällä. Se oikein herää henkiin saadessaan valot, mutta niin kai useimmat valaisimet tekevätkin. Lisäksi on hauska nähdä, miten eri väriseltä seinä näyttää, kun valaisimeen sytyttää valon. Laitan uudestaan kuvia makuuhuoneesta, kun saan sen viimeisteltyä.